Blogilukemistoni

Seurailen vaihtelevasti monia eri blogeja, aika pitkälti fiiliksen mukaan, milloin mikäkin aihepiiri ja tyyli sattuu eniten kolahtamaan. Viime aikoina varsinkin sisustamiseen ja terveyteen liittyvät blogit ovat olleet lukulistallani ahkerasti.

Tässäpä siis jokunen suosikkini. Löytyykö näistä sinunkin suosikkejasi? Mitä muita blogeja itse tykkäät seurailla? Vinkkaathan myös, mikäli sinulla on oma blogi, johon toivoisit minun tutustuvan!

Joidenkin blogien kohdalla on vaikea sanoa, mikä blogin pääpaino aihepiirissä on, melkein kaikkihan voisi luokitella Lifestyle -kategorian alle. Tein kuitenkin tällaisen (kenties keinotekoisen) jaottelun sen perusteella, mikä aihepiiri itselleni on kyseisen blogin kohdalla se, minkä vuoksi blogista niin kovasti pidän.

Sisustus

Tykkään varsin samantyylisistä sisustusblogeista – luonnollisesti sellaisista, joissa sisustustyyli ja -maku ovat lähinnä omaani. Valkoista (+mustaa), avaraa ja pelkistettyä. Siinäpä minun sisustukseni pyhä kolminaisuus.

Suosikkeja: Home via Laura // Kuistin kautta // Char and the City // Inspired By Love // lisbet e. // By Mia Sophia

2d14684f00d29f070398798a0a7ac1a9

Lapset

Hyväntuuliset lapsiaiheiset blogit ja postaukset ovat tietenkin mitä parhampia. On ihana katsella kauniita ja inspiroivia lastenhuoneita, kivoja lastenvaatteita ja lasten iloisia ilmeitä ja upeasti ikuistettuja hetkiä ja tilanteita lasten kanssa. Parhaimmista blogeista saa itselleenkin monesti ideoita, mitä kaikkea voisi oman Naperon kanssa puuhailla.

Suosikkeja: White Featherdream // Magicpoks // Kultahippu 2.0

Ruoka & reseptit

Tällä saralla kaikki käy – leivonnaisista katukeittiön kautta perus arkiruokaan. Kunhan reseptit (ja kuvat!) ovat inspiroivia ja sellaisia, että ainekset saa peruscittarista. Mitä monipuolisempi tarjonta erilaisia reseptejä, sen parempi.

Suosikkeja: Perinneruokaa prkl! // Lunni leipoo // Gluteenitonta elämää

Hyvinvointi

Hyvinvoinnissa kiinnostaa nyt ennen kaikkea terveellinen, puhdas ruoka sekä luonnonkosmetiikka. Kokonaisvaltainen hyvinvointi!

Suosikkeja: 365 Days with Ida // Mona’s Daily Style // Kira Kosonen Lifestyle

Lifestyle

Tähän kategoriaan ymppään ne blogit, joissa aiheita on monia, enkä osaa niistä nostaa mitään ylitse muiden. Yhteistä näille on iloinen asenne!

Suosikkeja: Noora & Noora // Mungolife // Avec Sofie

bb187ec558c70bfa60053001b1142b9e

 

Mainokset

Lahjoja pienille pojille

Meillä on lähipiirissä monia lapsiperheitä ja aika ajoin pääsemme tietenkin myös juhlistamaan sankareita syntymäpäivien merkeissä. Seuraavat päivänsankarit ovat 1- ja 3-vuotiaat pojat, joille on helppo keksiä lahjat, kun lahjottavat ovat niin lähellä oman lapsen ikää, ja vieläpä poikia.

Keräilin tähän joitain ideoita, mitä itse pyörittelin mielessäni, kun mietin lahjoja näille hurmureille. Ehkä tästä on jollekin teistä apua? Pienten lasten kohdalla lasten lahjatoiveita kannattaa kysellä ensisijaisesti lapsen vanhemmilta; oma ystäväni vastasi kyselyyni ”K:lle auto tietenkin, ja D:lle ei ainakaan mitään leluja! Jos haluatte jotain tuoda, niin joku vaate, pliis. Me hukutaan leluihin.”

Lue loppuun